keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Päiväkirja 28.1.2015


Rakas päiväkirja,

et usko miten kiireellistä meillä on ollut viime päivinä. En mä ole sua unohtanut mutta mä olen Uunon kanssa ollut ulkomailla. Niin, ihan oikeasti oltiin Norjassa.

Iskä sanoi muutama päivä sitten illalla, että se lähtee aamulla Ruotsiin ja me Norjaan Uunon kanssa. Niin ja Äiskä lähtee Venäjälään. Mä sanoin Iskälle että et kyllä ole tosissasi!

 

Me oltiin Uunon kanssa ihan varma että Iskä huijaa mutta aamulla se alkoi pakkaamaan laukkua. Me mentiin istuun laukkuun, jos Iskä ottaisi meidät mukaan.

 

Iskä komensi meidät pois ja sanoi, että me kyllä mennään Norjaan. Iskä sanoi menevänsä johonkin autokilpailuun Ruotsiin. Me ei kyllä uskottu yhtään Iskän puheita.

Mä kaivoin kuitenkin passin esiin jos Iskä ottaisi mut mukaan. Siinä mä istuin Iskän laukun luona mutta ei auttanut. Me siis lähdetään Norjaan.Jippii!
 

Iskä laittoi laukun kiinni ja yht äkkiä kuului kamala kiljaisu. Uuno ryntäsi katsomaan mitä tapahtuu.

 

Voi ei, Hiiri oli jäänyt laukun väliin. Se sanoi että haluaa lähteä vaihto-hiireksi Ruotsiin. Siellä on kuulemma myös parempaa juustoa kuin Suomessa.

Uuno sanoi, että ei Hiiri voi lähteä kun se on meidän ystävä. Uuno melkein itki ja meni sohvalle mököttämään. Se sanoi, että ei lähde mihinkään Norjaan jos Hiiri lähtee Ruotsiin.

 

Iskä sai Uunon rauhoittumaan ja niin me lähdettiin ajamaan kohti Norjaa. Tuija asuu siellä Norjassa, jos et muistanut sitä. Mä kysyin Iskältä että saanko ajaa mutta hitsi kun mun tassut ei ylettynyt polkimille. Ei siitä ajamisesta tullut sitten mitään.

 

Kun me päästiin Norjaan Tuijan luokse, me tehtiin yllätyshyökkäys. Iskä avasi Tuijan kodin oven ja me juostiin sisälle. Ennen kuin Tuija kerkisi sanoa mitään, me oltiin pusutettu sen naama likomäräksi. Uuno etsi kaikki lelut esiin Tuijalta ja alkoi leikkimään niillä. Iskä sanoi meille että hej på dig ja lähti Ruotsia kohti.

Meillä oli kivaa Tuijalla ja me leikitettiin Tuijan poikaa niin kovasti että sillä meinasi irrota käsi palloa heittäessä. Se heitti meille ainakin 800 000 000 kertaa palloa. Me käytiin Tuijan kanssa vaeltamassa tuntureilla.

Iskä lähetti meille kuvan sen autokilpailusta. Mun mielestä se ei ollut ihan kilpa-autokuskin näköinen siinä kuvassa. Se oli tullut kuulemma toiseksi kilpailussa. Ei siinä ollut ollut enempää kilpailijoitakaan.



 

Me oltiin kaksi yötä Tuijalla ja sitten Iskä ja Äiskä tuli hakemaan meidät kotiin. Kun me päästiin kotiin, Äiskä kysyi mua auttamaan pyykin pesusssa. No, mä suostuin mutta arvaa vaan nukahdinko siihen kesken hommien?

 

Tuo aikaero on niin raskas Norjasta tullessa että väkisinkin sitä nukahtaa.

Kalkku tuli sitten supattelemaan Uunon korvaan. Se sanoi Uunolle että Iskä oli hävinnyt Ruotsalaisille kilpa-ajossa. Ja väitti että Iskä oli muka ajanut lasten autolla ilman lupaa. Ja että Iskä oli karkoitettu Ruotsista.

 

No me mentiin kysymään sitä Iskältä Uunon kanssa ja arvaa vaan tykkäsikö Iskä meidän kysymyksestä?

 

Me saatiin vastaus aika nopeasti Iskältä. Taisi Kalkku huijata meitä taas kerran.

 

Iskä leppyi nopeasti ja kertoi että oli se kokeillut lasten autoa mutta ajoi kuulemma oikealla kilpa-autolla siellä kilpaa. Ja se kertoi että se oli mennyt Ruotsiin jonkun tosi ison linnun kyydissä. Sillä linnulla oli tosi tosi isot siivet.

Illalla me käytiin ulkona ja arvaa mitä? Joku robotti oli tullut meidän pihaan. Uuno pelkäsi sitä ihan kamalasti ja haukkui sen pystyyn.




4 kommenttia:

  1. buahaahhha :-D kiitos aamun nauruista. Sannilta terkkuja.

    VastaaPoista
  2. Erittäin onnistuneita kuvia, teistä kaikista! 😉 Hauskaa on ollut!

    VastaaPoista
  3. MAKE MY DAYYYYYYYYYYY <3

    VastaaPoista
  4. Miun vatsalihakset sai kunnon reenit :-D

    VastaaPoista

Kiitos kun luet blogiani. Toivottavasti olet viihtynyt ja palaat vielä uudestaan seikkailemaan kanssani.

T: KERTTU