tiistai 4. huhtikuuta 2017

Päiväkirja 4.4.2017

Rakas päiväkirja,

mä sain Iskän suostuteltua siihen, että kirjotetaan taas vähän kuulumisia sulle. Talvi on onneksi kohta ohi, mä en tykkää sitten yhtään pakkasesta ja lumesta. Uuno taas vetää lumessa kuin höyryveturi ja syö lunta kuin se olisi ruokaa. Uuno tykkää syödä erityisesti keltaista lunta, vaikka Iskä on sasnonut ettei sitä kannattaisi syödä.

Tänään on mun syntymäpäivä ja mä täytän 4-vuotta. Aamulla mä nukuin Iskän vieressä.
Mä heräsin siihen kun Iskä ja Äiskä lauloi mulle:

"Kerttu täyttää neljä vuotta. Aamulla hän herää.Pikkuisen hän raottaa,ensin silmä terää. Sitten nousee istumaan,katsoo lahjapöytää.Täytekakun ja pehmolelut sieltä löytää.
Oi oi päivää ihanaa,ihmeellistä ihan. Kertun juhlaan kutsutaan
kaikki lapset pihan.
Kerttu leikkaa kakustaan monta suurta palaa.
Sitä Uuno vallaton nuolaissut on salaa."


Äiskä oli tehnyt mulle hienon kakun ja Iskän kanssa hakenut monta ihanaa lahjaa.


Uuno oli vähän kateellinen mun kakusta ja juoksi parvekkeelle mököttämään.


 
Onneksi Uuno leppyi kun lähdettiin ulos. Me vedettiin tosi kovat keppileikit kukkulalla. Mä annoin sen voittaa.
Kun me päästiin sisälle, syötiin synttärikakku ja leikittiin uusilla leluilla.
 
Mä voisin kertoa hieman meidän kuulumisia sulle, ehkä haluat tietää mitä ollaan puuhailtu?
 
Meidän Iskä lopetti oikeat työt ja se nykyisin on joku valokuvaaja. Ja arvaa vaan, onko meidän Uunon kanssa pakko olla mallina?

Iskä otti musta ihan kivan kuvan, mulla on tuossa kuvasssa mun uusi vappuhattu päässä. Uuno halusi, että siitä otetaan sellainen kuva, jossa sen muskelit näkyy ja tyttökoirat käy kuumana.

Toi t-paita on jäänyt Uunolle pieneksi mutta se vaan halusi sen päälle. Iskä joutui rasvaamaan Uunon että toi paita saatiin päälle. Uuno sanoi, että pala näkyy..pala näkyy..näkyykö Iskä pala!!
 
Uuno on muuten puhunut ihan pehmoisia viime aikoina. Yhtenä aamuna kun vielä nukuttiin sängyssä, se alkoi kiljumaan: " siteet irtoo..siteet irtoo".

Mä sanoin sille, että oo nyt hiljaa. Vähän aikaa se oli hiljaa ja sitten se huusi" Mä nään tähtii..mä nään tähtii ja mä vaan hiihdän." Ja taas se nukahti. Kun me herättiin, mä kysyin siltä, että mitä ihmettä se horisi unissaan?

No Uuno sanoi, että se oli illalla nähnyt jonkun Tuiskun telkkarissa ja se oli laulanut " mä vaan hiihdän". Uuno oli nähnyt unta, että se oli ollut hiihtokisoissa ja juuri kun se oli ollut lähellä maalia, siltä lähti sukset tassuista irti ja Reiska-käärme oli luikerrellut yhdellä suksella siitä ohi ja vielä ilman sauvoja. Siinä unessa Uuno oli ottanut sukset kainaloon ja juossut maaliin. Kaatunut nokalleen ja nähnyt tähtiä. Aikamoisia unia se Uuno näkee. Ei ihme että se yhtenä yönä potkaisi Iskää takajalalla ihan täysiä vatsaan. Iskäkin näki tähtiä.
 
Me oltiin muutama kuukausi sitten uimassa kun Uuno esittää aina kesällä sellaista rantaleijonaa. Äiskä ja Iskä luuli että me tykätään uimisesta. Mä en tykännyt yhtään kun mulle ei annettu mitään kivaa uimapukua ja Uunokin paineli siellä uimapaikassa Jorma Kääryläinen esillä. Oli aika noloa.
 
Aika nopeasti me tehtiin selväksi että me ei oikein tykätä tästä uimisesta. Ne tarjosi meille kuitenkin jotain kanta-asiakaskorttia. Uuno heitti sen hankeen ja pissasi päälle.
 
Sitten yhtenä päivänä mä astuin lasinsirun päälle ulkona ja sain haavan tassuun. Iskä laittoi siihen siteen ja mua harmitti kovasti.

Onneksi mua hoidettiin ja hellittiin koko päivä, niin mä jäin henkiin. Eikä siinä vielä kaikki, mä sain nyt muutama päivä sitten silmätulehduksen. Se tuli varmaan siitä, kun Uuno pieras mun naamaan yhtenä päivänä. Me käytiin moikkaamassa meidän lääkäriä Ancia, mä en ollutkaan käynyt pitkään aikaan sen luona.

Mua vähän jännitti sinne meno, kun siellä on aina muita kipeitä koiria. Nytkin siellä itki kovaa joku koira jolla oli kovasti kipuja. Mä sain silmätippoja kahta eri sorttia. Toinen on mun silmiin ja toista taidan laittaa Uunon juomaveteen, jos se rauhottuisi siitä hieman.
 
Mä sain muuten Iskän suostumaan siihen, että me jatketaan päiväkirjan kirjoittamista pitkän tauon jälkeen. Nyt mä jatkan torkkumista, synttärisankarin päivä on tosi raskas.
 
 
 
 
 
 







perjantai 21. lokakuuta 2016

Päiväkirja 21.10.2016

Rakas päiväkirja,

meillä on onneksi tilanne kotona ohi ja Uunon Jorma Kääryläinen on kunnossa. Aika nopeasti me saatiin Jorma taas jaloilleen, Äiskä onneksi tietää noi lääkintäjutut. Ei meillä kyllä tilanteet loppunut tähän, sillä Äiskä kävi Amerikanmaalla ja sieltä se nappasi mukaan Jason The Joutolinnun. Kauhean vaikea nimi mutta kieltämättä se kuullostaa hienolta. Jason on myös aika komea linnuksi.

Jason ihastui meidän parvekkeeseen ja siellä majailevaan Paksuun. Jason sanoi että parveekkeella on maisemat kuin Miiami Viikkenissä. Paksu on sellainen maailman matkaaja, se on asunut Inkoossakin. Siihen on helppo ihastua.


Paksu ja Jason vietti tiiviisti ensimmäiset päivät yhdessä parvekkeella. Paksu sai kertoa Jasonille sen sukulaismatkasta Inkooseen. Niin siinä sitten kävi että Jasonin ja Paksun illat venyivät myöhäisemmiksi ja nauru raikui yhä kovempaa. Sika oli käynyt hakemassa Jasonille ja Paksulle juotavaa kaupasta.
Me vähän arvailtiin että tämä ei pääty onnellisesti ja yhtenä iltana Jason olikin ottanut myös Iskän lonksuja parvekkeella salaa. Vessaan mennessä se oli liukastunut Uunon sonninsutiin ja lentänyt pää edellä Iskän tietokoneen päälle.

Jasonin tarina päättyi aika ikävästi. Sääli että me ei ehditty tutustua siihen paremmin. Ei siitä jäänyt muuta kuin jalka ja tyhjiä tölkkejä.

Me oltiin Iskän kanssa Kaivopuistossa ulkoilemassa yhtenä päivänä. Oli muuten aivan ihana ilma. Iso puisto on ihan huippupaikka!

Vaikka syksy on kylmä, niin mä tykkään ihan hirveesti noista erivärisistä puun lehdistä, ne on niin kauniita. Uunokin oli aivan tohkeissaan ja se juoksi ympäriinsä huutaen:" ei väistetä muita kuin puita."


Iskä oli nähnyt telkkarissa sellaisen ohjelman, jossa joku menee piiloon ja pukeutuu tosi naurettavasti. Iskä keksi siitä että sekin menee töihin naamioituneena ja kokeilee että tunteeko sen työntekijät sen.

Sen valenimi oli Markus Mattoveitsi mutta niinhän siinä kävi että Iskä jäi kiinni heti. Ei sen naamio ollut mun mielestä kovin hyvä vaikka se itse luuli niin. Uuno innostui kovasti Iskän naamioleikistä ja se naamioitui Kentsu Kakkosneloseksi.

Uunon valeasu oli kyllä parempi kuin Iskän. Mun mielestä Uuno näytti enemmänkin Tellervo Tapettiharjalta mutta en mä viitsinyt kiusata sitä. Iskä ja Uuno päätti että Uunolle laitetaan kypärä päähän, että se näyttää vähän uskottavammalta. Uunon piti lähteä Iskän mukaan työmaalle mutta kun Iskä heräsi 5.45 niin Uuno ei jaksanut herätä ja siinä se makasi Äiskän kainalossa kypärä päässä.
Iskällä työpäivä oli mennyt onneksi ihan hyvin, se oli purkanut jonkun kylpyhuoneen seinän pois.
Iskä vaan ei huomannut yhtä juttua joka paljastui vasta kotona. Nimittäin kun Iskä oli moukaroinut seinää nurin, oli sen työtakin taskuun hypännyt turvaan kylpyhuoneen seinällä roikkunut Pille Pyyhekoukku Pingviini.

Kun Iskä oli riisunut työvaattensa pois, istui Pille meidän pöydällä aika arkana. Kyllä me annetaan turvapaikka Pillelle, koska Iskä on pommittanut sen kylpyhuoneen matalaksi.
 

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Päiväkirja 14.9.2016

Rakas päiväkirja,

mä en voi nykyisin kauhean usein kirjoitella kun Iskä on tosi pitkiä päiviä töissä. Äiskä sanoo, että Iskä näyttää ihan joltain Zombielta ja sen pitäisi vähän ottaa iisimmin. No, ei se Iskä mikää Zomppu ole kun se muistaa kuitenkin tuoda meille melkein joka päivä luita.

Paksu sanoi että se lähtee käymään sukulaisia katsomaan Inkooseen. Paksu on sieltä kotoisin tai oikeastaan Iskä löysi Paksun Ikeasta ja pelasti sen sieltä. Paksu on asunut Iskän kanssa paljon ennen meitä. Paksu lähetti meille kuvan sen Inkoon sukulaisesta.

Meistä on kiva, että Paksullakin on jotain tekemistä eikä vaan parvekkeella löhöilemistä ja lonkeron juomista.

Sillä aikaa kun Paksu oli sukuloimassa, meillä oli vähän draamaa kotona. Nimittäin yhtenä päivänä kun Uuno makasi sohvalla selällään, Äiskä huomasi että Uunon Jorma Kääryläiseen oli tullut näppylä. Uuno oli ihan nolona, kun Äiskä sanoi että näytähän vähän sitä Kääryläistä. Uuno sanoi, että mun iskelmäkuninkaaseen ette kyllä koske enkä kyllä näytä sitä teille. Ja niin Uuno työnsi häpeissään pään luukoppaan.

Äiskä huusi Iskälle, että tule nyt äkkiä katsomaan Uunon Jorma Kääryläistä. Iskä sanoi, että juu ei. Se ei ole iskelmämiehiä vaan enemmän räppäreitä. Äiskä sai Uunon houkuteltua pois luukopasta ja laittoi pepantteenia Uunon Kääryläiseen. Mä kävin kanssa katsomassa Uunon Kääryläistä, lainasin Äiskän silmälaseja että näkisin millainen patti siellä on.

Iskä lähti töihin ja Uuno jäi eteiseen aika surkeen näköisenä. Äiskä sanoi, että Iskä tulee kyllä kotiin vähän myöhemmin, älä huoli.

Uuno nyyhkytti että ensin Kääriäinen on ruvella ja nyt vielä Iskä lähti töihin. Me lähdettiin ulos aamukakalle ja niinhän siinä kävi että Uuno löysi heti aamusta oluttölkin. Uuno sanoi, että nyt lähtee koneet käyntiin ja alkoi kakkaamaan.

Kun me päästiin kotiin, meillä vähän aikaa majaillut piikkisika Lotte sanoi että se ei jaksa enään meitä. Se ei ole kuulemma tottunut tällaiseen elämänmenoon ja paiskasi oven kiinni. Sinne Tehtaankadulle se Lotte sitten hävisi.


Uuno juoksi parvekkelle katsomaan, että lähtikö Lotte oikeasti. Hahaa..sanoi Uuno. Nyt ne tuo mulle biisenhoffenia ihan kärryillä.

Mä sanoin että noi tuskin on sulle mutta Uuno väitti kiven kovaa että se on tilannut lastin olutta Iskälle ja itselleen. Mä kysyin Äiskältä, että onko Uuno muka tilannut tollasen lasti " omaan käyttöön" olutta?

Äiskä sanoi että ei Uuno ole mitään tilannut, huijaa vaan mua.

Kun Iskä tuli kotiin, me käytiin koko perhe puistossa ulkoilemassa. Oli muuten aika ihanaa kun aurinko paistoi ja oltiin koko perhe pihalla. No Uuno on kyllä koko ajan pihalla..

Illalla mä sukelsin lakanoiden väliin ja mulle tuli uni silmään tosi nopeasti.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Päiväkirja 24.7.2016

Rakas päiväkirja,

et usko miten raskasta on välillä tuon Uunon kanssa eläminen. Se on viime päivinä ollut vähän riidoissa Reiskan kanssa ja Uunoa ottaa päähän kun Reiska voittaa sen aina painissa.

Reiska saa Uunosta joka kerta niskalenkin ja se Uunoa ärsyttää. Toinen asia, josta Uuno hermostuu joka kerta on huumekoira Dani. Se Dani on töissä televisiossa ja se etsii huumejuttuja.

Uuno sanoo joka kerta, että kyllä sekin osaisi etsiä huumoria. Sitten se kirkuu telkkaria vasten että taas se Dani löysi huumoria. Ärsyttävä sekarotuinen hurtta sanoo Uuno.

Iskäkin on ollut viime päivinä aika hiilenä. Nimittäin se on löytänyt jo kuukauden ajan joka päivä meidän kulkureitiltä lasinsiruja. Niihin voi kuulemma satuttaa tassun pahasti. Iskä sanoi että kun se saa kiinni noiden lasien kylväjän, se tekee siitä sylttyä.

Mitähän pahaa me ollaan tehty sille, kun se yrittää satuttaa meitä tahallaan? Onkohan se suuttunut siitä, kun Uuno tekee meidän talon sisäpihalla joka päivä kuperkeikkoja?

Uuno on taas ollut ihan koukussa noihin oluttölkkeihin joita se kerää meidän puistosta. Se ei malta ollaa erossa tölkistä edes silloin kun se kakkaa. Arvaa hävettääkö kun Uuno työntää anakondaa ulos kaljatölkki suussa?

Mä päätin näyttää sille tänään että kuka se on joka löytää ne isoimmat tölkit.

Uuno ilkkui että mä en jaksa kantaa koko ulkoilulenkkiä tuota isoa pulloa mutta mä päätin että kyllä mä jaksan. Vitsi että oli muuten melkoinen urakka. Mutta kyllä mua hymyilytti kotona kun Uuno oli kateudesta vihreänä.


Uuno sanoi että se tuo ensi kerralla kaasupullon suussa kotiin. Mistähän se sellaisen meinaa pölliä?

Me tehtiin illalla Iskän kanssa vähän sen firman kirjanpitoa. Mä autoin sitä niissä depressio jutuissa. Tai en mä muista mitä ne oli.

Mä sanoin Iskälle että mulla taitaa olla kanssa näkö huonontunut kun joudun olemaan niin paljon tietokoneen vieressä. Mä kokeilin Äiskän silmälaseja.

Ne oli muuten ihan kivat mutta ne painoi vähän mun kuonoa. Et usko muuten, että Iskä sai uudet lasit kun siitä on tullut ihan puoli sokea. No sille kävi sitten sillä lailla, että se oli Äiskän kanssa jossain huonekaluliikkeessä Iklussa ja kun sillä oli uudet silmät päässä, niin se kaatui jyrkissä portaissa. Se oli lentänyt kaaressa kuin Uunon kurakakka mutta kuin ihmeen kaupalla se oli saanut kesken ilmalennon kaiteesta kiinni ja se selvisi aika pienillä vahingoilla. Äiskä sanoi että suurin vahinko taisi olla housupyykki.

Meille muuten muutti uusi kaveri, Äiskä toi sen Honk..Hogk..jostai honkikonki maasta. Sen nimi on Ville Valosika. Se on vähän outo, se nukkuu meidän vessan lavuaarissa.


Mulla on vähän sellainen tunne, että Ville Valosiasta tulee vielä ongelmia meille..

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Päiväkirja 11.6.2016


Rakas päiväkirja,

Uunolla oli vähän aikaa sitten syntymäpäivä ja se täytti 4 vuotta. Ei uskoisi, sillä sen parrassa on harmaata. Voisi luulla että se on aika paljon vanhempi. Äiskä oli japanialassa Uunon juhlapäivänä ja me juhlittiin Iskän ja Uunon kanssa kolmistaan. Uuno ei oikein tykännyt Iskän tekemästä mieskakusta.

Uuno sanoi että " en kyllä syö tuollaista kakkua". Mulla on syntymäpäivä ja mä saan tuollaisen läjän. Iskä sanoi että kun Äiskä on töissä, joudutaan tekemään mieskakku. Uuno kysyi että mikä ihmeen mieskakku? Iskä sanoi että on monenlaisia miesjuttuja. Kuten esimerkiksi mies-saippua.

Ja miehet tekee omia juttuja, Iskä lisäsi. Ahaa..sanoi Uuno ja vetäisi kakun pikavauhtia. " Mä olen nyt mies ja teen miesjuttuja", sanoi Uuno.
Paksu huusi parvekkeelta että: " Isot pojat syö hampurilaisia, ei mitään kakkuja."

Ja sen minkä Paksu edellä, sen Uuno perässä..

Uuno huusi Paksulle että mä oon täällä grillit huurussa!
Mä kysyin Iskältä että voitaisiinko me katsoa Uunosta taas niitä pentukuvia? Iskä sanoi että katsotaan vaan. Uuno sanoi että se katselee sillä aikaa telkkaria.

Uuno oli kuulemma auttanut Iskää juoksumaton kokoamisessa. Iskä myi sen juoksumaton pois kun ei sen kunto kestänyt juoksemista.

Sitten Uuno oli kuulemma auttanut Iskää laittamaan meidän vanhaan kotiin uuden lattian. Uunolta ei ollut mennyt kuulemma noi asennushommat ihan putkeen.

Ja niin kuin remppamiehet usein, niin Uunokin oli tarttunut pulloon.
Sillä aikaa kun me katsottiin Uunon kuvia, kuului kamala huutaminen olohuoneesta. " Kuka muu muka..kuka muu muka..Uuuuuunooo."


Telkkarista tuli Uunon lempiohjelma, Uuno Turhapuro. Uuno on aina ihan liekeissä kun toi ohjelma tulee. Uuno on pyytänyt että Iskä ompelisi sille verkkopaidan.
Illalla me käytiin iltapissalla ja me nähtiin se Simo-Siili. Se oli vähän huppelissa ja mutkitteli pitkin pihaa. " Simo siili kosio matkalla, ihanaa.." se lauleskeli. Ei me sitten viitsitty häiritä sitä ja me mentiin kotiin nukkumaan.
Onneksi Äiskä tuli kotiin japanialasta. Iskä haki Äiskän töistä ja ne onnistui yllättämään meidät aika hyvin. Äiskän matkalaukkuun oli piiloutunut Rauno-rokkisika. Rauno oli ollut kuulemma lentokentällä ja tullin setä oli huutanut että ottakaa rokkari sika kiinni. Rauno oli loikannut Äiskän matkalaukkuun ja päässyt karkuun. Autossa Rauno Rokkisika oli tullut laukusta pois ja alkanut laulamaan Äiskälle " Mambo italiaaaaaaaaaano.."

Sitten se oli sanonut anovansa meiltä turvapaikkaa. No, Äiskä ja iskä kun on kamalan kilttejä niin Rauno sain meiltä turvapaikan.
Kotona Rauno Rokkisika istui pöydällä ja kertoi meille tarinoita sen rokkiuralta.

Jos puoletkaan on noista jutuista totta, niin ei ole helppoa toi rokkarin elämä. Joku ihmeen backstage tuntuu olevan aivan ainutlaatuinen juttu. Uuno kuunteli silmät suurena noita juttuja ja sanoi että sekin haluaa backstagelle.
Iskä meni saunaan ja sanoi että nyt kun on niin kuuma ilma, Uuno ja Kerttu ei pääse saunaan. Siitä mä sitten vähän mieleni pahoitin.

Saunan jälkeen me käytiin iltapissalla ja Iskä vei meidät kellarin kautta kotiin. Me ei oltu ennen menty sieltä ja meitä vähän jännitti.

Uuno sanoi että täällä tuoksuu ihan seikkailulta ja mä sanoin että jos täällä joku haisee, niin se on sun pieru. Sisälle kun me päästiin, Iskä huusi että Uuno ja Kerttu tulkaapa tänne, niin pyyhitään se backstage puhtaaksi.