sunnuntai 16. elokuuta 2015

Päiväkirja 16.8.2015

Rakas päiväkirja,

kun me mentiin muutama päivä sitten ulos aamupissalle ja käveltiin meidän puistossa, me huomattiin siellä joku lappu tolpassa.

Siinä luki että joku paha ihminen on rikkonut lasia puistoon tahallaan. Se olisi kai halunnut satuttaa meitä Uunon kanssa ihan tahallaan. Iskä sanoi että sellainen touhu on tosi typerää ja Iskä oli tosi vihainen.

Me nähtiin myös ne meidän kaverit Koffin Puiston Rangereista. Ne rapsutteli meitä ja me suikattiin niille vähän pusuja. Uuno pölli niiltä liituja ja alkoi huutamaan kovaan ääneen:" se piirtää, kenellä on liitua."
Sitten me mentiin kotiin ja mä huomasin, että Iskä oli vielä vähän vihainen siitä lapusta joka me nähtiin. Iskä lähti johonkin ja sanoi että tulee pian takaisin.
Kun Iskä viimein tuli kotiin, se sanoi että huomenna lähdetään koko perhe caravaanareiksi ja jätetään tyhmä kaupunki lasinsiruineen taakse. Mä en yhtään ymmärtänyt mitä se tarkoittaa mutta mä ajattelin että se on pakko olla jotain kivaa. Iskä näytti kuvan meille asuntoautosta, jonka se oli käynyt katsastamassa.

Uuno sanoi että se kanssa katsastelee mimmejä puistossa. Iskä sanoi että katsastaminen tarkoittaa sitä, että auton kunto tarkistetaan ennen sen käyttöä. Uuno sanoi, että samaa sekin tarkoittaa mimmien katsastamisella.
 
Nyt mulle selvisi, että me lähdetään kesälomareissulle ja asutaan tuossa autossa. Apua, mua jännittää kamalasti ja Äiskä sanoi kanssa että sitä myös. Sekään ei ole koskaan ollut tollaisessa autossa yötä.
 
Illalla ennen nukkumaan menoa mä luin vähän caravaanarikirjaa, että mä pääsisin jyvälle hommasta.

Aamulla me pakattiin auto ja lähdettiin ajamaan jonnekkin salaiseen paikkaan. Iskä ei kertonut meille kenellekkään, mihin me mennään. Äiskä yritti kysellä että mihin me mennään mutta Iskä ei sitä kertonut. Matkalla me pysähdyttiin onneksi sentään syömään eväitä.
Meillä oli aika pitkä ajomatka ja mulla oli vähän tylsää. Iskä ei ottanut mua syliin ajon aikana vaan mä jouduin nukkumaan Uunon kanssa auton takasängyssä. Se oli kyllä aika reteen iso sänky. Mikäs siinä oli nukkuessa.
Me herättiin siihen kun auto pysähtyi ja Äiskä sanoi että me ollaan perillä. Mä kysyin että missä me ollaan? Äiskä sanoi että Yyterissä. Mä en tiedä sellaista paikkaa mutta nyt äkkiä ulos katsomaan mestoja!


Iskä ja Äiskä vei meidät siellä Yyterissä aivan ihanalle uimarannalle. Se oli ihan mieletön paikka. Me juostiin Uunon kanssa aalloissa täysillä.

Uuno sanoi että se osaa smurffata ja se smurffasi niin että vesi vaan lensi.
Uimisen jälkeen me mentiin takaisin meidän auton luokse. Siellä meitä odotti Chuck Taylor. Se otti aurinkoa auton peilin päällä.

 Me otettiin Chuck mukaan kun lähdettiin kauemmaksi kuin missä Norja on. Chuck osaa eri kieliä ja siitä voi olla apua meidän retkellä.
 
Iltapissan jälkeen me mentiin nukkumaan. Koko perhe oli jo unessa kun me herättiin ihmeelliseen laulamiseen. Me oltiin Äiskän kanssa ihan varmoja, että Chuck Taylor on pöllinyt Iskän oluen ja laulaa humalassa. Mutta ei se ollut Chuck vaan Uuno. Se istui ihan pimeässä auton etupenkillä ja lauloi:
 
" Mä ajan koko yön, kuin Uuno Orbison. Mun sydämeni lyö, tän auton ratti on hervoton. En edes tiedä missä autoni on, mut sun kanssa beibi se on tarpeeton. Mua kuumottaa enkä unta saa, mut en kuitenkaan sitä myönnä. Mä ajan koko yön, kuin Uuno Orbison."



Aikansa Uuno lauleskeli ja sitten se kömpi kanssa sänkyyn. Mä kerron loput meidän seikkailusta ensi kerralla.
 


torstai 30. heinäkuuta 2015

Päiväkirja 30.7.2015


Rakas päiväkirja,

mä en ole päässyt vähään aikaan kirjoittamaan kun Iskä on ollut kauheasti töissä ja sitten kun se on ollut kotona, se on vaan ommellut meidän veneeseen jotain tyynyjä.

Mulla on ollut todella tylsää, kun Iskä ei nää muuta kuin vain sen tyhmän ompelukoneen ja Äiskä on ollut kaukomailla töissä.

Kyllä mä ymmärrän Iskää että se haluaa saada veneen valmiiksi ja viedä meidän perheen merihätään. Iskä simahti parvekkeen sohvalle ja mä menin sen viereen pötköttelemään.Varmaan tosi raskasta toi ompelukoneen ajaminen.
Mä herätin Iskän ja toin sille sukat. Sanoin, että tämä ei ole mikään Lepokoti Hapero vaan nyt lähdetään ulos jos vaikka kaikki piristyttäisiin.

Ulkona kun mä tein kakkaa, Uuno tähysteli puistoon päin. Mä yritin huutaa sille, että pupu on siinä sun vieressä mutta ei Uuno tajunnut mitään.

Me autettiin vähän puiston setiä oksasavotassa, ne oli aluksi tosi iloisia mutta kun Uuno levitti oksansilput pitkin puistoa, ne sanoi meille että nyt riittää.

Kun me mentiin sisälle, Uuno nolasi mut tosi pahasti rappukäytävässä. Se alkoi kovaan ääneen sanomaan, että: " moi, oletteko muuttaneet tähän meidän taloon? Mä olen Uuno, isännöitsijä." Kyllä vain, Uuno puhui omalle peilikuvalleen. Se luuli sitä uudeksi naapuriksi.

Uuno sanoi vielä meidän uusille " naapureille" että ne voi tulla meille kylään. Meidän ovessa lukee Uuno ja Kerttu.

Mä kysyin kotona Reiskalta jos se olisi leikkinyt mun kanssa. Se sanoi, että ei nyt jaksa. Late-Lammas sanoi että sekään ei kerkiä. Se kuulemma opiskelee ruotsia, se aikoo muuttaa ruotsiin. Se myös vaihtaa nimensä Latte Smörgosariksi.
 
Onneksi Äiskä tuli kotiin kaukomailta. Mulla oli kamala ikävä sitä. Ja arvaa mitä, se toi meille uuden kaverin: Chuck Taylorin. Se on kuulemma Saku Il Jungin Amerikan serkku kolmannessa polvessa. Mä en noista polvista tiedä muuta kuin että Iskällä ne joskus paukkuu.

Chuck on tosi kiva ja Saku Jung oli iloinen kun sen serkku tuli meille kylään. Saku itse asiassa pyörtyi onnesta meidän parvekkeelle ja mä yritin elvyttää sitä.

Äiskä toi meille tosi reteet paidat sieltä kaukomailta. Uuno ei oikein meinannut mahtua sen paitaan ja sitä kiukkutti kamalasti. Mä olin vähän ilkeä ja haukuin Uunoa ruokariskiksi.

Uunosta on lähtenyt kamalasti karvaa viime aikoina ja Äiskä epäili että se johtuu siitä kun Uuno käy parvekkeella sätkällä aika usein.

Niinpä Äiskä ja Iskä vei Uunon lääkäriin sen ihanan Ancin luokse. Anci oli kysynyt Uunolta että mikäs jäbää vaivaa? Uuno oli sanonut:" Arvaa tai saat karvaa!"
 
 

No Anci oli arvannut vaivan mutta Uunosta oli jäänyt silti hoitopöydälle aika paljon karvaa. Ei Uuno karvanlähtö johtunut sen sätkistä vaan se liittyy jotenkin siihen kun siltä lähti ne kulkuset.

Kotona Uuno leikki olevansa vielä Ancin luona ja se makasi parvekkeen sohvan käsinojalla ihan kuin hoitopöydällä.

Se huusi unissaan, että ei sormea pyllyyn..ei..ei..ei. Uunolla on jäänyt vähän ikäviä kokemuksia lääkärireissuilta, kun yleensä sen backstageen on kajottu siellä. Mä herätin sen ja sanoin että laita tämä sinne takahutlariin, niin saat nukkua rauhassa.

Ihanaa että meillä on koko perhe kotona ja Iskän sekä Äiskän loma alkaa kohta. Me tehdään silloin kaikkea kivaa. Mä nukahdin Iskän kainaloon ja näin unia kaikesta kivasta, mitä me tehdään lomalla.
 


lauantai 11. heinäkuuta 2015

Päiväkirja 11.7.2015


Rakas päiväkirja,

nämä kesäpäivät ei sovi mulle yhtään. Kuuma ilma vie multa kaikki voimat. Mutta onneksi Iskä ja Äiskä suihkuttelee mua aina välillä ja on mulla sellaiset viilennysliivitkin. Suihkusta mä tykkään kuitenkin enemmän.

Me kun herättiin aamulla tai se taisi olla jo puolipäivä, niin Iskä sanoi että Äiskällä on nimipäivä. Me ei oltais jaksettu nousta Uunon kanssa millään sängystä ylös mutta kai se on pakko kun on juhlapäivä.

Iskä haki Äiskälle kukkia ja me laulettiin Äiskälle. Uuno ei oikein tajunnut koko juttua ja se lauloi vain joululauluja.

Äiskä sanoi että meille tulee illalla meidän ystävä Elina kylään. Voi vitsi kun on kivaa! Iskä ja Äiskä lähti käymään kaupassa ja me jäätiin Uunon kanssa kotiin. Paksu meni parvekkeelle ja sanoi, että sitä ei saa häiritä. Se kuulemma miettii räppilauluihin sanoja.

Äiskä sanoo aina, että Paksu on iskelmä-poika mutta Paksu sanoo olevansa räppi-gansteri.

Me vähän leikittiin Uunon kanssa sillä aikaa kun Iskä ja Äiskä oli poissa, mutta niinhän siinä kävi että me ei huomattu kun ne tuli kotiin. Ja siinä sitten saatiin vähän selitellä noita sohvatyynyjä lattialla.

Uuno sanoi heti että en se ollut minä, se oli Pirkka. Se on oppinut tuon telkkarista jostain mainoksesta.

Onneksi Iskä ja Äiskä oli niin niiden kauppaostoksiin syventyneet, että ne ei muistanut olla meille vihaisia. Mä autoin Äiskää kun se laittoi parvekkeelle uudet kukat.

Kun Äiskän kanssa saatiin kukat valmiiksi, me Uunon kanssa jäätiin kyttäämään parvekeelle, koska se Elina oikein tulee.

Paksu suuttui kun sitä häirittiin parvekkeella ja se lukittui vessaan. Se sanoi että se ei tule koko iltana ulos sieltä. Iskä yritti houkutella sitä kaikilla keinoilla mutta ei Paksu suostunut tulemaan. Se sanoi vaan, että siinähän kakkaatte muovipussiin.

Ennen kun Elina tuli meille, me käytiin ulkona pissalla. Iskä sanoi mulle, että tiedätkö Kerttu että nyt on iloisin kesä koskaan? Täh? Mitä se Iskä oikein horisee?

Iskä kertoi että se johtuu siitä, kun se on hommannut meille veneen ja arvaa mitä? Sen nimeksi on tullut Kerttu. Voi ei, kun toi meidän Iskä on sitten ihana. Mä en ole kyllä ollut koskaan veneessä mutta se on varmaan aika jännää. Iskä sanoi että me voidaan tehdä sillä pitkiäkin retkiä koska siellä voi nukkua. Uuno kun kuuli tuon, että meillä on vene, se huusi kovaan ääneen" Täällä puhuu Kapteeni Uuno, kannella yksi on seisova luupöytä.Olkaa hyvä." Iskä on kuulemma laittanut sitä venettä kuntoon, kun se ei ole mikään uusi ja kallis vene. Äiskä sanoo aina, että meidän Iskä on sellainen Mac Kiipeli, joka osaa vaikka mitä. Leikkaa, liimaa, ompelee, hioo ja vaikka mitä.

Illalla kun se Elina tuli meille, meillä oli niin kaunis kattaus. Äiskä oli tehnyt kyllä sellaiset herkut, että kyllä kelpaa. Mekin saatiin herkkuja, paistettua kuhaa ja herkkutikkuja.

Kun se Elina lähti meiltä, me käytiin vielä iltapissalla. Uuno löysi puistosta jonkun puhelimen nurmikolta. Iskä selvitti kenen puhelin se on ja se sanoi vievänsä sen omistajan kotiin heti aamulla. Iskä sanoi että joka päivä pitäisi tehdä edes yhden ihmisen mieli hyväksi. Se Seppo-setä, jonka tuo puhelin on, tulee varmasti iloiseksi kun se saa puhelimensa takaisin.

Ai niin, muistatko kun mä kerroin että meidän Äiskä oli nähnyt Late-Lainsuojattoman ratsastavan Pepsi-Max pullolla yhtenä yönä meidän jääkaapissa? Late on palannut, se oli tullut meille salaa ja piiloutunut Äiskän työlaukkuun. Ja arvaa vaan, kun meidän Äiskä lähti Japanialaan, niin se oli joutunut tullissa vaikeuksiin. Ne oli sanoneet että lampaita ei saa tuoda Japanialaan. Äiskä oli selittänyt tullimiehelle koko jutun ja se oli katsonut Äiskää silmät suurena mutta niin Late ja Äiskä oli päässyt Japanialaan. Se lähetti meille kuvan sieltä hotellista.
 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Päiväkirja 28.6.2015

Rakas päiväkirja,

mulla ei ole mennyt oikein hyvin viime päivinä. Kun me tultiin sieltä ihanalta mökiltä, mä tulin tosi kovasti kipeäksi. Mulle ei maistunut ruoka eikä janottanut yhtään. Ja mä olisin halunnut vain nukkua kun mulla oli veto ihan pois. Arvaa vaan olisinko jaksanut käydä ulkona pissalla?

Iskä ja Äiskä luuli että mua vain harmitti tulla mökiltä kotiin mutta kyllä ne sitten alkoi huolestumaan kun mun olo vain huononi ja huononi. Mä olin ihan tööt, makasin vain ja multa valui kuolaa suusta. Mä näin myös halluminaattoreita, sellaisia jossa Uuno ratsasti Late Lainsuojattomalla.

Iskä ja Äiskä vei mut lääkäriin ja se lääkäri kyseli että mikä mua oikein vaivaa mutta en mä jaksanut sille vastailla. Mä vaan nukuin siinä hoitopöydällä. Onneksi Iskä ja Äiskä oli siinä ihan vieressä.

Multa otettii vertakin tassusta monta kertaa ja se oli aika ikävää. Mua väsytti niin paljon että mä en edes jaksanut pelätä yhtään. Kun me päästiin kotiin, Uuno oli kanssa huolissaan että mikä mua vaivaa kun en leiki sen kanssa. Se makasi mun vieressä ja sanoi:"nuku vaan Kerttu, mä vahdin että kukaan ei tee sulle mitään pahaa".

Ei siinä kyllä kauaa mennyt kun Uuno kuorsasi täyttä häkää. Mutta kukapa mulle kotona pahaa tekisikään.

Mun olo ei parantunut seuraavanakaan päivänä ja me lähdettiin taas lääkäriin. Se oli eri paikka mihin me mentiin ja siellä oli sellainen lääkäri josta mä en tykännyt. Se oli niin happaman oloinen, että voisi luulla sen syöneen aamupalaksi kärpässienen. Ja mä kuulin Iskän ja Äiskän juttelevan, että nekään ei siitä tykännyt. Arvaa mitä, se antoi mulle jotain lääkettä ja mulla vintti pimeni. Kun mä heräsin, mulla oli kamala kyttyrä niskassa. Se oli tosi ikävä, sillä se hölskyi puolelta toiselle ja näytti tosi typerältä.

Muutama päivä mulla meni ja mä aloin paranemaan onneksi pikku hiljaa. Mä jaksoin vähän jo käydä ulkona ja haistella siellä kesäkukkia.


Uuno oli mennyt Äiskän luo ja pyytänyt sitä tuomaan mulle mansikoita, jos mä vaikka piristyisin niistä.

Ja ne mansikat oli tosi hyviä, me popsittiin ne Uunon kanssa kaksin.



Nyt mä olen jo melkein kokonaan parantunut, vähän olen vielä väsynyt. Mä en ole varma siitä, mistä mä sairastuin mutta voi olla että mä vähän lipasin siellä Iskän Iskän eli Hurun luona muurahaismyrkkyä, kun mä en tiennyt mitä se on. Ja se aiheutti mulle sen, että mua ei janottanut ja sitten mä kuulemma sain jonkun nestehukan. Uuno kun kuuli tuosta nestehukasta, se päätti että sille ei ainakaan sellaista tule.

Meillä piti olla tänään perheen kanssa yhteinen vapaapäivä ja tehdä jotain kivaa mutta arvaappa mitä? Huru joka on vanha kuin taivas, se oli luullut että me tullaan käymään niillä ja se oli koko aamun vahtinut selkä kyyryssä niitä raparperejä, mihin Uuno paskoi. Sillä seurauksella että Huru venäytti selän tosi pahasti. Iskä oli vienyt sen ambulanssilla sairaalaan ja niillä meni siellä koko päivä. Iskä toi sieltä raparperipiirakkaa kotiin ja sanoi Uunolle että niihin ei kyllä paskota.