tiistai 21. lokakuuta 2014

Päiväkirja 21.10.2014


Rakas päiväkirja,

meillä alkoi päivä ihan normaalisti, käytiin ulkona aamulenkillä iskän kanssa. Me leikittiin keppi-leikkiä, mikä on meidän suosikkileikki. Iskä leikkii meidän kanssa sitä joka päivä. Äiskä ei suostu, koska se leikki on vähän turhan raju sille.

Leikin jälkeen me nähtiin rannassa sorsia. Ne kertoi meille, että ne kamalat hanhet on viimein lähteneet Malagaan.

 

Sitten me vielä käveltiin hetki ja Uuno pissasi sen sian taideteoksen päälle.

Kun me päästiin kotiin, me syötiin aamupala jonka äiskä tarjoili meille. Äiskä tekee kyllä parempaa ruokaa kuin iskä. Varmaan siksi kun äiskä katselee telkkarista sellaisia ruokaohjelmia.

Iskä lähti käymään töissä ja me jäätiin äiskän kanssa kotiin. Aamuruuan jälkeen mä autoin äiskää hieman kotitöissä ja pyyhin pölyjä.

 

Uuno ei meitä auttanut yhtään ja ehkä hyvä niin kun se on ihan onneton siivooja. Se vain haukkuu aina imuria. Se päätti että se makailee ja syö vaan sonninsutia. Se vaan huusi, että "siivotkaa muijat huolella". Voi että toi Uuno on kyllä tosi ikävä välillä.

 

Me oltiin niin syventyneitä siivoomiseen ja Uuno sonninsudin syömiseen, että me ei kuultu ovikellon soittoa.

Hiiri meni avaamaan oven ja sitten alkoi tapahtumaan..

 

Hiiri kiljui eteisessä että tulkaa äkkiä tänne, tulkaa äkkiä tänne!

Äiti säikähti kovasti, samoin Uuno. Me juostiin eteiseen ja ette arvaa kuka siellä ovella oli?
 
 

Siellä oli Kalkku! Kalkku oli palannut interreilaamasta. Se vaan nojasi oveen ja kysyi:" mitä jäbät duunaa?" Ei ole totta!

No me otettiin Kalkku vastaan avosylin ja sillä oli paljon kerrottavaa sen seikkailusta. Mä kysyin siltä, että miten se löysi tänne meille uuteen kotiin?

Se sanoi että se oli moottoritiellä yrittämässä saada peukalokyytiä ja sitten joku auto oli pysähtynyt sen kohdalle. Se oli ollut meidän iskä kun se palasi kotiin töistä.

 

Kalkku sanoi, että sillä alkoi olla heltta ihan jäässä kun ei ollut autot oikein meinannut ottaa sitä kyytiin.

No iskä oli ottanut ja ne ajoi sitten meille kotiin yhdessä. Kalkku oli saanut istua etupenkillä.

 

On kivaa että Kalkku tuli takaisin. Mua kyllä vähän pelottaa, että mitä tapahtuu jos Sika ja Kalkku liittoutuu yhteen.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Päiväkirja 19.10.2014


Rakas päiväkirja,

meillä on arki taas palautunut ja Uunon taidenäyttely on onneksi loppunut. Me oltiin yksi päivä Tuijalla siellä Norjassa hoidossa. Iskä ja äiskä sai sillä aikaa Uunon teokset poistettua myös seinistä. Pari päivää meni meidän kotia tuulettaessa mutta nyt kaikki on taas kunnossa. Tai melkein kunnossa..

Sika puolestaan innostui taiteesta ja nyt se väitti meille tehneensä taidetta ulkona yöllä meidän nukkuessa. Me lähdettiinkin heti katsomaan, pitikö sian puheet paikkaansa.

 

Me löydettiin ulkoonta vain yksi taideteos ja me kysyttiin iskältä, että onko sika tehnyt tuon? Iskä sanoi, että kyllä joku sika sen on tehnyt mutta ei kyllä meidän sika. Mä sanoin Uunolle, että meidän sika on huijari-sika ja sitä pitää varoa.

Siitä kun me jatkettiin matkaa, kuultiin kamalaa kirkumista rannan suunnalta. Me pinkastiin rantaa kohti juoksuun ja iskä ei meinannut kestää meidän kannoilla. Mäkin luikastuin nurmikolla sellaiseen hanhen kakkaan, kun se oli niin kamalan liukas. No, ei siellä rannassa mitään hätää kellään ollut, lapset kirkui ja heitteli kiviä veteen.

 

Me ollaan hoideltu Uunon kanssa tän meidän rannan valvontaa koko kesän ja siksi me oltiin niin tarkkana. Mua vähän harmitti, kun mä olin ihan hanhenkakassa.

 

Kun me päästiin sisälle, sikahan se tuli kyseleemään että mitä me pidettiin sen taiteesta? Samalla se kysyi, että voitaisiinko ottaa joku sikaselfie? Kai me voidaan, mä sanoin kun en mä ymmärtänyt sian puheesta yhtään.

 

Mä jäin miettimään itsekseni, että jollain tapaa mä kaipaan kalkkua. Vaikka se teki kaikenlaisia kepposia, silti se oli kamalan kiva. Harmi kun se suuttu meille ja lähti interreilaamaan.

Iskä vei mut kylpyyn ja se on aina kamalan mukaavaa. Iskällä on sellaista ihanan tuoksuista shampoota. Mä aina nostelen tassuja, että iskä muistaa pestä myös kainalot. Pesun jälkeen me saatiin sonninsuti ja vaikka mä nappasin sen itselleni, annoin mä siitä vähän Uunollekin.

 

Loppupäivä meni nukkuessa paitsi että oli meillä myöhään illalla vähän sellainen erikoinen tilanne. Uuno nimittäin sai houkuteltua sian kynttilän valoon ja ehdotti uudelleen sitä pika-avioliittoa. Uuno on panostanut kosintaan, kun oikein kynttilänvalossa vannoo ikuista rakkautta, sanoi iskä. Mä en kestä näitä Uunon toilailuja. 



keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Päiväkirja 15.10.2014


Rakas päiväkirja,

tänään aamulla en olisi millään jaksanut nousta sängystä, tosin ei kyllä iskäkään. Niin kuin joka aamu, tänäänkin menin katsomaan meidän parvekkeelta ulos, että tietää millainen sää on. Voi ei, meidän piha on varastettu ja ranta pöllitty kiljui Uuno hädissään.

 

Uuno ryntäsi sisälle ja kaatoi kaikki luut lattialle, koska se epäili että sen luutkin on pöllitty.Mun luu, mun luu, mun luu...sitten se kysy multa, että monta munluuta sillä on?





Iski sanoi, että lähdetäänpäs ulos katsomaan onko se ranta pöllitty vai ei. Huh, ei sitä ollut viety vaan ulkona oli kamala höyry. Uunon kakasta nousee samanlainen mutta vähän pienempi ja tämä ei haissut.
Ulkona oli maassa paljon puun lehtiä ja ne oli ihanan värisiä. Me ihailtiin niitä ja iskä kertoi, että kun se oli pieni poika, se oli tehnyt aina lehdistä jotain taidejuttuja sen koulussa.

 

Kun me mentiin sisälle ja syötiin aamupala, sen jälkeen mä autoin iskää sen työhommissa hieman. Me suunniteltiin asuntojen esittelyaikoja. Tai iskä sanoi että sellaista me tehdään, mulla ei ollut hajuakaan koko hommasta. Kynähommia mä kuitenkin tein.

 

En mä kovin kauaa jaksanut tehdä töitä kun mulle tuli jo uni silmään.

 
Äiskä onkin töissä ja tulee illalla kotiin. Iskä lähti käymään jossain ja me jäätiin Uunon kanssa kaksin kotiin. Heti kun iskä lähti, Uuno rupesi selittämään sialle, että se on taiteilijaluonne. Siis Uuno. Mä sanoin, että ei Uuno osaa mitään taidetta tehdä ja siitäkös Uuno suuttui. Se sanoi että sen erityisosaamista on maalaukset ja voi ei..ette arvaa mitä tapahtui sitten...

 

Uuno teki meidän matolle oman akvarellin ( iskä kutsui sitä myöhemmin tuolla nimellä ) ja me sian kanssa katsottiin ihan kalpeana vierestä. Sika sanoi Uunolle, että eikö sulla ole mitään kivempaa väriä ja siitäkös Uuno riehaantui.

 

Sama sävy, mutta nyt taideteos oli jo levinnyt seinillekin.

Mä katsoin parhaaksi mennä sänkyyn nukkumaan, en halua olla osallisena tähän taidenäyttelyyn. Voi itku, mitä tapahtuu kun iskä tulee kotiin?


Eipä sieltä tullutkaan iskä vaan äiskä tosi väsyneenä ja siltä meinasi tulla itku kun se näki Uunon taidepläjäyksen. Uuno oli ihan tohkeissaan ja sanoi sialle, että äiskältä tuli onnen kyyneleet hänen teoksestaan. Se teos kuulemma puhutteli äiskää.

Loppuilta menikin siivotessa näitä jälkiä ja voi hirvitys mikä haju meidän kodissa oli. Iskä sanoi illalla että Uunolta on taide kielletty ikuisesti.



perjantai 10. lokakuuta 2014

Päiväkirja 10.10.2014


Rakas päiväkirja,

me ei Uunon kanssa tykätä yhtään niistä päivistä kun sataa vettä. Tänään onneksi oli aamulla kaunis keli kun käytiin ulkona. Uuno sanoi keksineensä uuden leikin, jonkun varjostusleikin. Se sanoi että se jolla on isompi varjo voittaa.


No ei tämä leikki päättynyt onnellisesti kun Uuno säikähti pahemman kerran omaa varjoaan. Se meinasi juosta veteen hädissään. Mä menin sanomaan sille, että ei hyppäisi nyt veteen.Suostui se tulemaan kaislikosta pois. Siinä se sitten pitkän aikaa haukkui omalle varjolleen.


 

Kun oltiin menossa kotiin, me tavattiin aika iso sammakko. Se sanoi olevansa Jore. Se on muuttanut tänne just ja kaipaili uusia ystäviä. Uuno sanoi heti että Jore pääsee sen jengiin, Apatiarannan jengiin. Mä kyllä hetken aikaa mietin, että MIHIN ihmeen jengiin mutta ehkä se selviää. Uuno taisi vähän huijata Jorea.

 

Sitten me sanottiin Jorelle moro ja kipitettiin kotiin. Iskä lähti käymää töissä tienaamassa meille luu-rahaa. Heti kun iskä lähti, alkoi meillä melkoinen rähinä kotona. Se sika, jolle Uuno ehdotti pika-avioliittoa oli etsinyt iskän saunaoluen ja saanut hiiren mukaan juomaan. Jos iskä tietäsi että sen olut on juotu ja täällä on kuunneltu sen räppismusaa, se saattaisi hermostua. Sika ja hiiri valtasi Uunon sängyn ja huuteli sieltä ihan ihme juttuja: " sokka irti". Uuno luuli että se tarkoitti, että posti tuli ja Uuno haukkui ovelle.Mä en kestä näitä kotibileitä.
Onneksi ne nukahti aika nopeasti Uunon sänkyyn.

 

Iskä tuli kotiin ja mun oli pakko kertoa vähän tätä kuviota, ettei se mene taas mun syyksi. Iskä ei ollut kauhean vihainen, nauroi ja sanoi että " kas, täällä on känninen sika." Se antoi meille hirmu ison sonnin sudin ja mä nappasin sen itselleni.

 

Mä sanoin Uunolle, että menee vaan kosimaan sitä sen sika-morsianta ja antaa mun syödä rauhassa sonnin sutia.

Iskä alkoi sitten kokoamaan jotain juttua, tai oikeastaan se ensin levitteli sellaisia erilaisia osia ympäriin sä ja sitten se levitteli käsiään. Me päätettiin auttaa sitä tuossa hommassa.

 

Uunolla ei oikein tuo ruuvari pysynyt hallussa joten se sitten nukahti kesken hommien. Mä iskän kanssa tein se valmiiksi ja mä sitten tein vielä lopuksi sellaisen tarkistuksen että kaikki on ok.

 

Illalla ennen nukkumaan menoa Uunolle laitettiin lääkettä tassuun ja sitten se mökötti meille kun se joutui pitämään ponttoonia kaulassa. Uuno uhkasi karata sen morsiammen kanssa jos sille nauretaan yhtään.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Päiväkirja 4.10.2014


Rakas päiväkirja,

eilen aamulla heräsin ihanaan auringonpaisteeseen. Kurkkasin parvekkeelta ulos ja oli kyllä kauniin näköinen maisema.


Kun me mentii ulos, siellä oli joku ihan kamala laite meidän reitillä. Me hieman korotettiin ääntä sille mutta ei se suostunut väistämään. No, me kierrettiin se ja Uuno pissasi sen päälle.

 


Sitten joku huligaani oli kaatanut sellaisen tie opasteen. Mä menin haistamaan sitä ja mun nokka meinasi jäädä kiinni siihen. Sehän tästä olisi puuttunut. Jotenkin tuntuu että tämä päivä ei jatku hyvin...

 

Iskä lähti töihin heti kun me mentiin sisälle ja me jäätiin Äiskän kanssa kotiin. Me pestiin pyykkiä yhdessä ja katseltiin jotain Äiskän lempiohjelmaa telkkarista. Se oli joku Emmendal tai vastaava.

Kun Iskä tuli kotiin, se sanoi Äiskälle että se vie sen ostoksille. Mä yritin vähän vihjata sille, että voisin tulla mukaan mutta eipä se ymmärtänyt. Se oli niin Äiskän pauloissa. Niin me jäätiin tuon Turhapuron Uunon kanssa kotiin.

Onneksi ne ei ollut kauan pois mutta arvaa mitä tapahtui sitten? Ne toi meille sian. Niin..oikean sian. Mä kysyin Iskältä että et oo oikeesti tosissasi?

 


No Uuno oli innoissaan siasta ja alkoi heti kuiskuttelemaan kaikkea ikävää sen korviin. Uuno ehdotti pika-avioliittoa, sen mä kuulin varmasti. Sika ei oikein lämmennyt Uunon avioliittoehdotukselle ja se sitten oksensi matolle.

 


Uuno juoksi kertomaan Iskälle, että Kerttu yrjösi matolle. Ja Iskä uskoi sitä, kun se sanoi ettei kai sika ekana päivänä oksenna. Mua ottaa NIIN päähän tuon Uunon kieroilu.

 


Illan päätteeksi me mentiin iltapissalle. Me bongattiin Uunon kanssa pihalta yksinäinen mopo ja me vähän kokeiltiin sitä. Se ei lähtenyt käyntiin ja se kaatui sitten lopuksi kun Uuno yritti ajaa sillä. Voi olla että mä tönäsin sen nurin.

 


Kun me käytiin nukkumaan, niin et arvaa mitä? Se hemmetin sika kömpi mun viereen nukkumaan. Tämä ei voi jatkua näin tai mä muutan sinne Tuijan luokse Norjaan.





lauantai 27. syyskuuta 2014

Päiväkirja 27.9.2014


Rakas päiväkirja,

et arvaa missä me ollaan oltu kun meistä ei ole kuulunut mitään?

Me ollaan oltu hoidossa Kirkkonummella yhden aivan ihanan Tuijan luona. Siellä missä me oltiin testihoidossa. Uuno väitti silloin, että se on Norjassa mutta se oli aika lähellä kotia kuitenkin.

Meidän Iskä ja Äiskä lähti lomalle jonnekkin sellaiseen paikkaan jossa muka aina paistaa aurinko. Mä en kyllä usko että sellaista paikkaa on ja en kyllä sinne menisi, kun koko ajan olisi kauhean kuuma. Niin ja Uuno heiluisi ne "luotiliivit" päällä ja saisin hävetä koko ajan.

Kun me mentiin sinne Tuijalle, meillä tuli kyllä kova ikävä heti Iskän ja Äiskän lähdettyä mutta me päätettiin, että yhdessä me selvitään. Uuno penkoi heti kaikki paikat Tuijalla ja löysi leluja meille.

Siellä Tuijalla on ihanat lapset Aksu ja Kata. Se Aksu on oikeasti maailmanmestari palloilussa, vaikka Uuno on aina väittänyt olevansa. Uuno on enemmänkin pallopoika. Aksulla on muuten myös maailman kivoimmat korvat, mä olin koko viikon niiden kimpussa.

Meillä oli tosi kiva viikko Tuijan luona ja me kuultiin aina kuulumisia Äiskältä ja Iskältä sieltä Lomalasta ja musta tuntuu että niillä oli siellä kivaa. Iskä oli kuulemma ekana yönä herännyt katsomaan meidän kuvia kun sillä oli tullut kova ikävä. Kyllä mäkin muutamana yönä vähän itkin salaa, kun oli kamala ikävä.Ja yhtenä päivänä mä tein sellaiset mielenosoitus-kakat Tuijan matolle.

No sitten yhtenä päivänä Tuija sanoi että tänään Iskä ja Äiskä tulee hakemaan meidät. Vähänkö mua jännitti koko päivän. Sitten kun ovikello soi, Uuno juoksi ovelle haukkumaan kun se ei tunnistanut Iskää. Uuno sanoi, että me ei osteta mitään ja pamautti oven kiinni. Mä avasin oven ja sitten Uuno oli nolona. Iskä ja Äiskä näytti vähän oudoilta kun ne oli ihan eri väriset kun aikaisemmin. Onkohan ne unohtaneet pestä itsensä siellä Lomalassa, kun ne oli ihan kakan värisiä?

Iskä oli jostain hommannut musta aika kivan piirustuksen

 

Uunostakin kuulemma tulee samanlainen kuva lähiaikoina.

Kun päästiin kotiin, Iskä ja Äiskä alkoi heti pesemään pyykkejä ja Uuno oli heti lipeänä auttamassa niitä.

 

Mä en jaksanut osallistua tuohon touhuun vaan otin vähän rennommin.

 

Kun mä heräsin, me katsottiin Äiskän ja Iskän kanssa jotain kokkiohjelmaa. Siinä tehdään tosi kivan näköisiä ruokia. Välillä mä kävin nuolemassa telkkaria mutta Iskä kielsi sen. Sanoi, että telkkari hajoaa jos mä sitä nuolen.

 

On kyllä kiva että Iskä ja Äiskä tuli kotiin, vaikka oli siellä Tuijallakin kivaa. Me mennään sinne joku päivä uudestaan yökylään.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Päiväkirja 16.9.2014


Rakas...hehheheh..päiväkirja,

Iskä ja Kerttu lähti käymään kahdestaan jossain ja ne jätti tietokoneen auki. Ja se on virhe..hih..hih. Nyt alkaa UUNO SHOW!

Mä voisin kertoa vähän musta juttuja..

Mä muistan kun mä tulin ekaa kertaa Iskän ja Äiskän kotiin, mä olin silloin pieni mutta aika komea. Äiskä ja Iskä oli ihan rakkaudessa muhun ja on ne vieläkin. Ja mä niihin.

 

Sitten kun mä vähän kasvoin, mä päätin pukeutua siististi jos vaikka löytäisin itselleni jonkun kivan misukan.

 

Iski sanoi että kauluspaita voi olla kyllä vähän vanhanaikainen, mimmit kaipaa nykyisin sellaisia rentoja miehiä.

No mä uskoin Iskää ja otin aina välillä vähän rennommin.

 

Äiskä ei oikein tykännyt tästä mutta Iskä oli oikeassa, mä tapasin Frodon, joka oli tosi kiva. Se oli mua aika paljon vanhempi ja meille tulikin sellainen ikäkriisi. Ja sitten se asui Porvoossa joka on aika kaukana.

 

Ei meillä tuossa kuvassa enää kauheasti lempi leiskunut, Frodo oli vähän jäykkänä vaikka mä olin ihan rento.

Mä olen aina tykännyt saunoa, tosin meidän uudessa kodissa on kamalan pieni sauna. Iskin ja Äiskän kanssa me käytiin saunassa yhdessä ennen kun Kerttu tuli meille. Nyt se vie saunassa parhaan paikan ja mulla on vähän mennyt fiilis saunomiseen.

 


Sitten mä olen tykännyt aina auttaa Iskää sen mies-hommissa, välillä se on ollut vähän vaikeaa kun en ihan kaikkea vielä osaa...

 

 

Jalkapallo on se mitä mä haluaisin aina pelata. Iskä on sanonut, että se lähettää mut johonkin Enklannin liigaan ja rupee mun manageriksi.

 

Ja kyllä mä tykkään tehdä juttuja tietokoneellakin, vaikka Kerttu aina väittää että mä en osaa.

 

Iskä sanoo että mä olen sen varjo, kun mä menen aina joka paikkaa mihin sekin menee. Iskä on mulle niin rakas että mä haluan olla siellä missä sekin on.


On Äiskäkin yhtä rakas mutta tää on näitä poikien juttuja, et ehkä ymmärrä mitä tarkoitan.

Kerttu ei muuten ole koskaan ampunut raketteja, niin kuin mä. Mulla on tällainen kuva Uudesta Vuodesta. Kerttu on aina kateellinen kun mä näytän tätä kuvaa. Se väittää että se on retusanisoitu..mä en kyllä ymmärrä mitä se tarkoittaa. On tää ihan aito kuva.

 

Kerttua ottaa päähän kun mä olen pyörinyt seurapiireissä ja se on pyörinyt vain nurmikolla.

Nyt mun täytyy lopettaa kun ne tulee..moikka!

T: UUNO