tiistai 10. kesäkuuta 2014

Päiväkirja 10.6.2014

Rakas päiväkirja,

me ollaan kotiuduttu uuteen kotiin aika hyvin. Aamuisin on vaikea päästä ylös sängystä kun meidän sänky on niin ihana. Meillä asuu myös Paksu, joka on vähän tavallista isompi leppäkerttu. Se aamuisin saa mut nousemaan sängystä ylös kun se alkaa laulamaan räppiä.


Paksu on aina välillä saanut houkuteltua mut mukaan noihin räppihommiin ja äiskä ei oikein tykkää siitä. Me kuunnellaankin iskän ja Paksun kanssa räppiä ja etenkin Cheekkiä aina kun äiskä on töissä.
 


Uuno on ihan pihalla näistä hommista, taitaa olla joku iskelmäprinssi..


Vähän outoa on ollut uudessa kodissa, kun ei meinaa löytää omia tavaroita mutta kai tähän tottuu. Mä hukkasin mun luun ja sitä ei meinannut löytää millään. Mä käänsin koko asunnon ylös alaisin.

 

No onneksi se löytyi, koska olisi kyllä mennyt hermot. Olin varma että Uuno oli pöllinyt sen.

 





Mä kävin iskän kanssa vähän autoilemassa ja niinhän siinä kävi, että mä nukahdin. Heräsin vasta kotona. Mä olin kuulemma kuorsannut niin, että auto oli tärissyt.

 
 
Kun päästin kotiin, mä autoin iskää vähän työasioissa. Katsottiin yhden myytävän kodin pohjapiirustus kuntoon. Mä olen aika hyvä näissä asuntoasioissa. Iskä on luvannut mulle palkankorotuksenkin.
 
 


Sitten me käytiin rannassa kävelyllä koko perhe ja me tavattiin siellä Aino. Se oli jo 12 vuotias ja iskä sanoi, että se on aika monta vuotta meitä vanhempi. Sillä oli harmaa naama ja mä olin ihan varma, että se oli työntänyt nokkansa maalipurkkiin. Se oli kauhean kiva ja Uunohan sitä heti yritti vokotella.

Uuno yritti soperrella sen korvaan, että se on muka joku rantavahti. Aino ei oikein uskonut ja sanoi Uunolle, että teitä rantavahteja on kuule nähty ennenkin.

Illalla kotona äiskä sanoi, että viemäri ei oikein vedä ja mä sitten lupasin auttaa sitä. Yhdessä me saatiin viemäri toimimaan.


Iskä sitten leikki meidän kanssa illan päätteeksi luu-leikkiä ja sitten meille sattui pikku vahinko. Uuno törmäsi pöytään ja äiskän lyhty tippui pöydältä lattialle. Se meni rikki ja äiskä hermostui meille kolmelle iloiselle kaverille. Mua ja Uunoa nolotti tosi paljon.

 
 
Me kyllä pyydettiin äiskältä anteeksi mutta sille tuli tosi paha mieli. Ehkä se vielä leppyy..

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Päiväkirja 4.6.2014

Rakas päiväkirja,

me ollaan nyt muutettu uuteen kotiin! Meitä vähän jännitti Uunon kanssa kun me tultiin hoitopaikasta kotiin, kun meillä ei ollut hajuakaan siitä millainen meidän uusi koti on. Uuno juoksi kuin riivattu piru ympäriinsä mutta mua vähän pelotti ja mä olin iskän jaloissa turvassa. Parvekkeella mua pelotti, kun se on niin korkealla mutta on sieltä hyvät kyttäysmaisemat.


Sitten kun oltiin katsottu meidän uusi koti tarkasti läpi, niin mä autoin äiskää siivoomaan. Oli kiva auttaa äitiä ja yhdessä me saatiin koti kiiltämään.
 

No sitten mä vähän väsähdin ja nukahdin sorvin ääreen. Äiskä kantoi mut sitten sohvalle nukkumaan.

 


No sitten me lähdettiin katsomaan miltä näyttää meidän uusi reviiri. Uunolla oli aika tukalat oltavat, kun sen piti pissata joka puska ja puu. Mua alkoi hävettämään jo tässä vaiheessa aika paljon. Sitten me mentiin rantaan, joka on ihan meidän kodin edessä.
Siellä oli aika hassuja ja ihmeellisiä hajuja.
 

No mitäpä tekee sitten meidän Uuno? Työntää nokkansa veteen jossa on vaahtoa. Sitten se ei edes tajunnut, että sen nokka oli ihan vaahdossa. Siinä se käveli ihan muina miehinä ja voi että mua hävetti.
 

Sitten tuli vastaan muita, aika kivoja uroskoiria ja ou nou.. mä häippäsin ja työnsin pään puskaan, ettei mua tunnistettaisi.

 

Kun me komeet urokset oli mennyt ohi, mä tulin puskasta ja olin muuten pikkasen vihainen Uunolle. Mä sanoin, että ei tarvitse nolata mua ekana päivänä.


Loppupäivä menikin hyvin, me syötiin parvekkeella jäätelöä ja Uuno otti aurinkoa sohvalla. Meillä on kyllä kiva uusi koti, vaikka äiskä kaipaakin meidän vanhaa kotia. Kyllä se tottuu tähän kun onhan sillä meidät täällä uudessa kodissa.

torstai 29. toukokuuta 2014

Päiväkirja 29.5.2014

Rakas päiväkirja,

Meillä on ollut kovin erikoista viime päivinä kotona. Iskä ja äiskä on kerännyt kamalan määrän sellaisia ihmeellisiä laatikoita ja ne laittaa niihin kaikki meidän tavarat. Mä vähän loukkaannuin, kun meidän luut ja lelutkin laitettiin sinne. Niin, kysymättä meiltä lupaa. No, Uuno kävi siellä penkomassa salaa ja sai muutaman lelun ja luun napattua meille..omaan käyttöön.

Me päätettiin eilen pitää mielenosoitus tuon törkeän tempauksen johdosta ja me saatiin mukaan myös Reiska-käärme. Me istuttiin sohvalla ja vaadittiin meille leluja ja luita takaisin. Meidän viesti kuultiin ja saatiin lelut takaisin.
 
 
 


Meille on alkanut valjeta miksi meidän tavarat laitetaan laatikoihin..me kuullemma muutetaan uuteen kotiin. Meillä ei ole paljoakaan kokemusta muutoista mutta me ei kyllä tehdä mitään, se on varma. Me mennään kuulemma iskän tuttavan mökille muuttopäiväksi. Iskä sanoi, että se on kuin suuri seikkailu. No, iskä puhuu pehmeitä aika usein.

Iskä on tuskaillut sen kamalaa työmäärää ja mä sanoin eilen sille, että voisin auttaa sitä paperitöissä. Me tehtiinkin yhdessä aika myöhään hommia ja mä nukahdin kesken töiden. Mua vähän hävetti mutta iskä sanoi, että olin ahkera ja ei tarvitse olla nolona.

 
 
 
Uuno yritti päästä myös toimistotöihin mutta sen hermot eikä taidot oikein soveltunut tähän hommaan. Se pureskeli kynän heti kappaleiksi.

Työpäivän päätteeksi me käytiin saunassa ja mä sain saunasiiderin tai siis pikkuisen maistaa ja tyhjän pullon leluksi.

 

Tänään aamulla mä en olisi jaksanut nousta millään ylös. Ulkona oli sadekeli ja mä en tykkää yhtään sateesta. Mutta kun iskä kolisutteli ruokakippoja, Uuno heräsi ja pakkohan mun oli myös nousta, ettei se ruokarosvo syö mun aamupalaa.

 

Päivällä me leikittiin luuleikkiä ja Uuno hävisi taas 6-0. Sitten se mökötti ja nukkui tosi pitkään. Ja kun ei se mitään muuta sitten keksinyt, se piereskeli ihan järkyttäviä pieruja. Äiskä joutui avaamaan parvekkeen oven.

 

Iskä otti musta tällaisen hassun kuvan kun se tuli töistä. Mä olen ihan oudon näköinen tuossa. Se sanoi, että laittaa tuon kuvan sen työpöydälle. Ja lupasi että mennään joku päivä käymään se töissä.

 

Mua kyllä jännittää se uusi koti. Äiskä sanoi että mä saan oman huoneen. Sinne ei muuten ole Uunolla mitään asiaa. Saan kerrankin kirjoittaa rauhassa. Mä kerron kyllä uudesta kodista heti kun me sinne päästään. Ja voin laittaa kuvan mun huoneesta, jos saan luvan.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Päiväkirja 25.5.2014

Mä olen ollut aika kiireinen viime aikoina, kun olen auttanut äiskää ja iskää pakkaamisessa. Äiskä ei ole hirveästi ilahtunut kun mä olen aina välillä vienyt muuttolaatikoista tavaroita mutta se ei ymmärrä, että mä vain tarkistan tavarat.

Me ollaan myös osattu ottaa rennosti näinä hellepäivinä. Iskä on tuonut meille jäätelöä ja sitä me ollaan Uunon kanssa syöty parvekkeella.
 
 
 
Me ollaan myös joka päivä käyty uimassa meidän suihkulähteessä. Uuno kasteli iskän aamulla ja iskä vähän hermostui ja kasteli Uunon. No mä tietenki siinä sivullisena kastuin kanssa. Äiskä oli vihainen meidän miehille ja kääri mut lämpimään kylpypyyhkeeseen.

 
 
 

Tänään oli Uunon synttärit. Iskä yritti herättää meitä aamulla kauhean iloisesti mutta ei me suostuttu nousemaan. Sitten se antoi periksi ja me jatkettiin unia.
 
 

No kun me sitten herättiin, oli Uunolle tehty synttärikakku. Sitten se sai sellaisen pallon lahjaksi, johon laitetaan makupaloja sisälle. No eihän Uuno sitä tajunnut vaan kulki ympäriinsä pallo suussa ja mä keräsin kaikki makupalat suihin. Hyvä tasajako.
 
 
 
Illalla me katsottiin iskän kanssa jääkiekkoa. Siitä me ei ymmärretä kauheasti mutta iskä sanoi että me hävittiin. No ei kai se haittaa, aamulla me mennään taas Uunon kanssa uimaan jos on hyvä ilma ulkona.
 
 

maanantai 19. toukokuuta 2014

Päiväkirja 19.5.2014


Rakas päiväkirja,

on kyllä ollut ihanaa, kun aurinko on paistanut ja on ollut lämmintä. Uuno tykkää ihan simona uimisesta meidän pihassa olevassa uima-altaassa. Se on oikeasti joku suihkulähde, vaikka ei siellä koskaan mikään suihkua.
 
 
Mä en olisi millään mennyt tonne kahlailemaan mutta kun iskäkin meni sinne, niin sitten mäkin suostuin. Oli aika kiva kahlailla vedessä kuumalla ilmalla.

Meillä on aika iso työmaa kotona, nimittäin iskä ja äiskä pakkaa meidän kodin tavaroita laatikoihin. Mä en oikein ymmärrä sitä, miksi ne tavarat pitää laittaa laatikoihin. Eihän ne ole ennenkään ollut sellaisissa. No mä päätin kuitenkin valita oman laatikon varmuuden vuoksi.

 
 
En ainakaan jää jos nää laatikot viedään jonnekin muualle.

Me muuten hukattiin päivällä yksi lelu uima-altaalle ja illalla me sitten sitä vielä etsittiin. Ei sitä löytynyt ja meitä kyllä harmitti kovasti. Onneksi iskä lupasi ostaa meille uuden.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Päiväkirja 17.5.2014

Rakas päiväkirja,

Me Uunon kanssa heti aamusta vallattiin parveke ja otettiin siellä aurinkoa. Ennen sitä me syötiin ruoka oikein pikavauhtia, koska muuten iskä ja äiskä vie parvekkeen parhaat paikat. Meidän on oltava tosi nopeita.

 
Sitten meille tuli tuli tosi kuuma ja me häippästiin takaisin sisälle. Siellä me leikittiin Uunon kanssa kunnes iskä sanoi että nyt lähdetään autoajelulle. Me tykätään aina noista autoretkistä, kun mä saan olla aika usein iskän sylissä. Äiskä kyllä motkottaa siitä iskälle mutta ei iskä välitä pikku motkotuksista.

Sitten me mentiin Mustiin ja Mirriin, siellä me tavattiin tosi kiva ranskis. Äiskä osti meille uutta ruokaa ja uudet talutushihnat. Mua vähän jännittää tuo uusi ruoka, kun Uuno on muutenkin aika holtiton ton takapuolensa kanssa ja jos uusi ruoka saa sen vatsan sekaisin, niin voi tulla yöllä tukalat oltavat.

Kun me päästiin kotiin, me ruvettiin laittamaan ruokaa. Mä autoin iskää perunamuusin teossa. Se oli aika vaikeaa mutta ihan kivaa.

 
 
Mekin saatiin sitten valmista muusia ja se on meidän suurta herkkua. Sitten me taas mentiin parvekeelle ottamaan aurinkoa..ihanaa kun on aurinkoista ja lämmintä.

 
 
Uuno on muuten leveillyt eilisen ja tän päivän sillä, että se pääsi iskän kanssa valokuvaukseen. Se väittää että siitä tulee julkkis. Mä vähän epäilen mutta katsotaan nyt.


                                          
Ei Uuno osaa edes katsoa kameraan. Tossa kuvassa se vaan repii iskän luuta. Olisihan se kiva että sekin löytäisi jonkun oman kivan jutun kun nyt se vaan nylkyttää sen Reiska-käärmettä.

Tänään on muuten saunapäivä ja se on ihan superia! Mä otan ainakin kovat löylyt ja iskän siideristä huikan.
 
 
 
 
 

tiistai 13. toukokuuta 2014

Päiväkirja 13.5.2014

Rakas päiväkirja,

meidän iskä on ollut kauhean kiireinen ja se ei ole ehtinyt auttaa mua näissä kirjoitushommissa. Se on menossa kuulemma uuteen työpaikkaan ja siitä se on vaahdonnut jo monta päivää. Mä olen käynyt monesti iskän töissä ja se on aina ihana seikkailu.

No aamulla mä en olisi millään jaksanut herätä ja Uuno hoki vaan, että herää Kerttu..herää Kerttu.
 
Yritä nyt siinä nukkua kun toinen möykkää.Pakkohan se oli nousta ja me käytiin sitten rannassa katsomassa, että kaikki on kunnossa ja et arvaa mitä me nähtiin Uunon kanssa? Sellaisia pitkäkaulaisia lintuja jotka kellui vedessä. Uuno oli ihan ihmeissään ja hyvä että se ei hypännyt veteen.
 
Ei ne meistä välittänyt yhtään ja me sitten alettiin leikkimään meidän omia leikkejä.

Kun päästiin sisälle, iskä alkoi paistamaan meille lettuja aamupalaksi. Ne on meidän perheen suurta herkkua, äiskäkin tykkää niistä myös kamalan paljon. Mä autoin iskää paistamisessa, ei siitä olisi muuten tullut oikein mitään.

 
Sitten iskä lähti töihin ja me jäätiin äiskän kanssa kotiin. Meillä oli kivoja leikkejä ja me autettiin äiskää pyykinpesussa. Uuno pölli muutaman sukan pyykkikorista ja äiskä vähän torui sitä siitä. Uuno juoksi ympäri asuntoa ja hoki: " sukka irti"..

Sitten me Uunon kanssa leikittiin luu-leikkiä ja ei se Uuno mulle pärjää. Mä nappasin sen luun ja kiipesin sohvalle. Kun murisin oikein kovaa, se juoksi äiskän luokse...varmaan kantelemaan musta.
 
Iskä kun tuli kotiin se kuuli meidän luu-rähinöistä. Sitten se keksi hyvän idean: meille tuli keittiöön luunvaihto-piste. Sieltä saa uuden tai vähän käytetyn luun, jos vie vanhan vaihdossa. Tai jos toinen pöllii toisen luun, sieltä voi hakea pahimpaan harmitukseen uuden luun.
 
Päivä menikin kuin siivillä mutta illalla sattui pikkuinen vahinko..tai se oli aika iso vahinko. Me leikittiin niin kovaa, että en huomannut sitä että multa tuli ilopissa lattialle. Iskä katsoi aika pahasti kun se kiillotteli lattiaa mun pissasta..vähänkö mua hävetti.
 
Ja Uunohan ilkkui mulle tästä aina siihen asti, kun se nukahti..se antoi mulle aika ikävän lempinimen: Lorina.